Äitiä ikävä

näytelmä
draama
pienelle ryhmälle (2-5 näyttelijää)
suomi

Esitysoikeudet Suomessa:
Markus Pyhältö (markus.pyhalto@agencynorth.com)

Kansainväliset oikeudet:
Vili Maunula (vili.maunula@agencynorth.com)

Tilaa teksti

Pyytämällä teoksen vakuutat tekstipyyntösi olevan teatterituotannon suunnittelua varten ja suostut tietosuojakäytäntöihimme, jotka löydät täältä.
Äitiä ikävä

Teoksesta

Voiko mikään täyttää äidin jättämää aukkoa?

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen (s. 1944) oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Suru mykisti isän, äidistä ei puhuttu, ja Eero ja hänen kaksi nuorempaa veljeään jäivät vastauksia vaille. Kun ei muistella, niin ei myöskään muisteta. Äiti haaleni surulliseksi kuvaksi olohuoneen seinälle, samoin kuin ajatukset äidistä, mutta tunteet ja ikävä jäivät kaihertamaan pinnan alle.

Kun Lauri-isä kuoli vuonna 1994, Eero sai haltuunsa vanhempiensa kirjeitä, päiväkirjoja sekä monenlaisia lappusia, jotka olivat täynnä kuvauksia perheen iloista ja suruista. Niiden kautta avautui uusi yhteys menneeseen ja alkoi aikamatka äidin luo. Samalla oli palattava myös koko elämän kestäneen kivun syntyhetkeen. Kirjeitä lukiessa muistot heräsivät eloon ja alkoi tutustuminen todelliseen äitiin. Rakentui kuva onnellisesta ja elämänmyönteisestä nuoresta naisesta, rakastavasta vaimosta ja äidistä, Aili Huovisesta, ja perheen yhteisistä hetkistä, luopumisesta – ja lähdön hetkestä.

Äitiä ikävä on henkilökohtainen ja herkkä, riipaisevan kaunis muistelmateos, jossa Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 78-vuotias, ja hänellä on yhä äitiä ikävä. Voiko äidin löytää uudelleen, helpottaako ikävä koskaan?

"Mieli tekisi keskustella äidin kanssa,
kysyä elämästä, kulkea käsikynkkää,
katsoa silmiin, silittää hiuksia ja halata,
olla lähellä kuin pikkupoika. Vierellä, sylissä."
– Eero Huovinen

Tuotantoja

10/2024
Mikkelin Teatteri
Äitiä ikävä
Eero Huovinen, Pauliina Salonius

Voiko mikään täyttää äidin jättämää aukkoa?

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen (s. 1944) oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Suru mykisti isän, äidistä ei puhuttu, ja Eero ja hänen kaksi nuorempaa veljeään jäivät vastauksia vaille. Kun ei muistella, niin ei myöskään muisteta. Äiti haaleni surulliseksi kuvaksi olohuoneen seinälle, samoin kuin ajatukset äidistä, mutta tunteet ja ikävä jäivät kaihertamaan pinnan alle.

Kun Lauri-isä kuoli vuonna 1994, Eero sai haltuunsa vanhempiensa kirjeitä, päiväkirjoja sekä monenlaisia lappusia, jotka olivat täynnä kuvauksia perheen iloista ja suruista. Niiden kautta avautui uusi yhteys menneeseen, ja alkoi aikamatka äidin luo. Samalla oli palattava myös koko elämän kestäneen kivun syntyhetkeen. Kirjeitä lukiessa muistot heräsivät eloon ja alkoi tutustuminen todelliseen äitiin. Rakentui kuva onnellisesta ja elämänmyönteisestä nuoresta naisesta, rakastavasta vaimosta ja äidistä, Aili Huovisesta, ja perheen yhteisistä hetkistä, luopumisesta - ja lähdön hetkestä.

Äitiä ikävä on henkilökohtainen ja herkkä, riipaisevan kaunis muistelmateos, jossa Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 79-vuotias, ja hänellä on yhä äitiä ikävä. Voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä koskaan?

”Mieli tekisi keskustella äidin kanssa, kysyä elämästä, kulkea käsikynkkää, katsoa silmiin, silittää hiuksia ja halata, olla lähellä kuin pikkupoika. Vierellä, sylissä.”

10/2022
Seinäjoen kaupunginteatteri
Äitiä ikävä
Eero Huovinen, Pauliina Salonius

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen (s. 1944) oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Suru mykisti isän, äidistä ei puhuttu, ja Eero ja hänen kaksi nuorempaa veljeään jäivät vastauksia vaille. Kun ei muistella, niin ei myöskään muisteta. Äiti ja ajatukset äidistä haalenivat surulliseksi kuvaksi olohuoneen seinälle, mutta tunteet ja ikävä jäivät kaihertamaan pinnan alle.

Kun Lauri-isä kuoli vuonna 1994, Eero sai haltuunsa vanhempiensa kirjeitä, päiväkirjoja sekä monenlaisia lappusia, jotka olivat täynnä kuvauksia perheen iloista ja suruista. Niiden kautta avautui uusi yhteys menneeseen ja alkoi aikamatka äidin luo. Samalla oli palattava myös koko elämän kestäneen kivun syntyhetkeen. Kirjeitä lukiessa muistot heräsivät eloon ja alkoi tutustuminen todelliseen äitiin. Rakentui kuva onnellisesta ja elämänmyönteisestä nuoresta naisesta, rakastavasta vaimosta ja äidistä, Aili Huovisesta, ja perheen yhteisistä hetkistä, luopumisesta — ja lähdön hetkestä.

Äitiä ikävä on henkilökohtainen, herkkä ja riipaisevan kaunis muistelmateos, jossa Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 78-vuotias ja hänellä on yhä äitiä ikävä. Voiko äidin löytää uudelleen, helpottaako ikävä koskaan?