Jälleenlöydetty aika

Teoksesta

Kadonnutta aikaa etsimässä (À la recherche du temps perdu) on Marcel Proustin omaan elämään pohjautuva kuvaus yhteiskunnasta, joka elää suurta nousuvaihetta väistämättömän muutoksen ja kokonaan uuden aikakauden edellä. Tuon muutoksen sinetöi Ensimmäinen maailmansota. Teoksen ydinainesta on ajan problematiikka. Romaanisarja rakentuu kahdesta paralleelisesta kertomuksesta joille Proust antoi nimiksi Swannin tie ja Guermantesien tie. Niiden lähtökohta on kertojan lapsuudessa, jota sarjan ensimmäinen osa Combray kuvaa ja joka esittelee kaikki romaanin keskeiset teemat ja henkilöt. Viimeinen osa Jälleenlöydetty aika solmii yhteen laajan romaanin temaattiset langat. Romaanin kertoja palaa parantolasta Pariisiin, joka elää keskellä ensimmäistä maailmansotaa. Hän oivaltaa että eräs aikakausi on päättymässä, hän kohtaa vuosien jälkeen monia elämäänsä olennaisesti vaikuttaneita henkilöitä, hän yrittää löytää ajankulua osallistumalla taas seurapiirielämään – kaikki näyttäytyy kuitenkin äkkiä uudessa valossa. Satunnaisten kohtaamisten ja mieleen palautuvien muistojen kautta hän oivaltaa, että taide voi vangita menneisyyden, sen kautta eletty voi saada uuden merkityksen. Hän päättää aloittaa romaaninsa kirjoittamisen – romaanin josta sitten muotoutui Kadonnutta aikaa etsimässä. Hän alkaa luoda ajasta fiktiota. Jälleenlöydetty aika huipentaa Proustin romaanin keskittymällä nimenomaan aikaan ja muistiin. Sen tarjoama teatterillinen lähtökohta on poikkeuksellisen haastava ja kiinnostava aikakäsityksen ja henkilökuvauksen takia. Kaikki romaanisarjan keskeiset henkilöt palaavat siinä kertojan elämään – jotkut vain hetkeksi – jokainen henkilökuva täydentyy ja piirtyy lopulta kokonaiseksi. Dramatisoinnin lähtökohtana ovat Proustin henkilökuvat. Olen pyrkinyt tekemään oikeutta laajan romaanin keskeisille henkilöille. Näytelmä pohjautuu siten koko romaanisarjaan, mutta pääpaino on kahdessa viimeisessä osassa, Pakenijassa ja Jälleenlöydetyssä ajassa. Dramatisointi on kirjoitettu kahdeksalle näyttelijälle, miehet esittävät myös naisrooleja, naiset miehiä. Näytelmä alkaa aamusta, jolloin Marcel suunnittelee matkustavansa Venetsiaan salaa rakastetultaan Albertinelta. Hän uskoo, että matka auttaisi häntä vihdoin tekemään ratkaisun tässä vaikeassa pitkään kestäneessä suhteessa. Pian hän kuitenkin saa kuulla, että Albertine on lähtenyt, yöllä, salaa Marcelilta. Missä hän on? Aikooko hän vielä palata? Onko hän kuollut? Albertinen pako merkitsee kriisiä, joka lopulta tulee mullistamaan Marcelin elämän. Tämän olen ottanut lähtötilanteeksi. Tästä aamusta alkaa nykyisyys, joka etenee kronologisesti näytelmän loppuun saakka. Tähän nykyisyyteen lomittuu kaiken aikaa menneisyydessä elettyjä hetkiä ja tilanteita, aika kerrostuu, menneisyys tuodaan keskelle nykyhetkeä. Tämä ei ole nostalgiaa menneeseen vaan proustilaista inhimillistä kokemusta olemassaolosta. Aika konkretisoituu myös siinä että päähenkilöitä on kolme, aluksi nykyisyyttä elävä keski-ikäinen Marcel ja hänen nuorempi minänsä, lopulta heihin yhdistyvä lapsi, Marcel-poika. Proustin teosta ei mielestäni pidä lukea vain epookin tai esteettisen lähestymistavan kautta. Siinä näyttäytyy tunnistettava moderni ihminen ja maailma, jossa rakkaus, keskeinen kuvauksen kohde, ei ole mitään itsestään selvää, annettua, vaan henkilökohtainen nähdään julkisena, intiimi poliittisena. Proust kuvaa glamouria, ylhäisöä, taiteilijoita – hän kuvaa myös alakulttuureita, palvelijoita, bordelleja. Yksittäisen henkilön ja hänen kokemansa rakkaussuhteen nousu ja tuho rinnastuvat yhteiskuntaluokkien nousuun ja tuhoutumiseen. Proustin keskeinen kuvauskohde on viime kädessä oman aikamme epävarmuus.