Lungs

Kirpeä dialogi kahdelle näyttelijälle ja maailmankaikkeudelle

Mä voisin lentää New Yorkiin ja takasin joka päivä seittemän vuoden ajan enkä silti sais aikaseks yhtä isoo hiilijalanjälkee kun tekemällä lapsen.

Ootsä tullu katumapäälle?

Kymmenen tuhatta tonnia hiilidioksidia. Painaa saman verran kun Eiffel-torni. Mä synnyttäisin Eiffel-tornin.

Duncan Macmillanin kirjoittama draama tarkkailee parisuhteen anatomiaa mikroskoopilla, kahta rakkauden toisiinsa kytkemää ihmistä suunnitelmineen, pelkoineen, tarpeineen ja toiveineen. Esitys luo myötätuntoisen katseen pienen ihmisen haparointiin suurten kysymysten äärellä tällä lämpenevällä pallolla, kaikessa paljaudessaan ja koomisuudessaan. Voiko elämää hallita? Kuinka toimia oikein? Minkä jäljen me tänne jätämme?

Ilmastoahdistuksen aikakauden kulmikas rakkaustarina hengittää kevyesti mutta iskee syvälle elämän ihmeeseen, sen kiertokulkuun – ja ainutkertaisuuteen.

Yhden ihmiselämän aikana maailma ehtii muuttua lukemattomilla tavoilla. Usein vain tuo muutos on liian suurta ja hidasta havaittavaksi. Välillä matkalle avautuu kuitenkin ikkunoita, joista maailman muovautuminen ja sen mittakaava näkyvät. Niistä keskeisin on uuden elämän syntyminen. Siihen äkkiväärään kuiluun sukeltaa Duncan MacMillanin Keuhkot.

Duncan Macmillanin Lungs menestysnäytelmä kertoo elämästä, rakkaudesta ja ekologisten valintojen vaikeudesta. Yhteiskunnallisesti tiedostavana ihmisenä on helppo todeta, ettei lapsen saaminen ole maapallon kannalta ekologisin vaihtoehto.

Onko oikein hankkia lapsi tällaiseen maailmaan? Näytelmä on pieni, mutta sen kysymykset isoja. ...

Draama valinnoista, seurauksista ja elämän ennustamattomuudesta on viimeiseen hengenvetoon asti yllättävä, älykäs, hauska ja koskettava. Sen keskiössä on näyttelijäntyö paljaimmillaan ja parhaimmillaan.